Alueiden kilpailukyky 2011-selvitys: Liikenneväylien kunto huolestuttaa yritysjohtajia
Keskuskauppakamari on tutkinut vuodesta 2000 lähtien alueellisten tekijöiden vaikutusta yritysten kilpailukykyyn ja sijoittumiseen Suomessa. Selvitysten avulla saadaan tietoa siitä, miten alueiden yritysten ja työvoiman toimintaympäristöä voitaisiin edelleen kehittää. Alueiden kilpailukyky 2011 selvitykseen vastasi 1280 yritysjohtajaa kaikkialla Suomesta keväällä 2011.
Liikenneyhteyksien kehittäminen ja työnantajamaksujen alentaminen ovat yritysten mielestä tärkeimpiä keinoja, joilla julkinen valta voi tukea aluekehitystä. Kilpailukykyinen alue houkuttelee monenlaisia yrityksiä ja tarjoaa mahdollisuuksia parantaa asukkaiden elämänlaatua, summaa asiantuntija Kaisa Saario Keskuskauppakamarin Alueiden kilpailukyky 2011 -selvitystä.
Hyvät liikenneyhteydet houkuttelevat yrityksiä alueille. Liikenneväylien huono kunto huolestuttaa kuitenkin yritysjohtajia. Vuonna 2011 yritysjohtajista 71 prosenttia oli sitä mieltä, että nykyiset liikenneväylät kaipaavat paljon tai erittäin paljon kunnostusta. Osuus on jatkuvasti noussut, sillä vuonna 2009 osuus oli 62 prosenttia ja vuonna 2005 osuus oli 44 prosenttia. Yritykset näkevät kehittämistarpeita kaikissa liikennemuodoissa.
Alueiden kilpailukyky 2011-selvityksen tuloksia:
- Osaavan työvoiman saatavuus ja liikenneyhteydet ohjaavat yritysten sijoittumista Suomessa. Nämä asiat tulivat selvästi esille yritysjohtajien vastauksessa.
- 75 prosenttia yrityksistä kehittäisi tietoliikenneyhteyksiä erittäin paljon tai paljon
- 71 prosenttia yrityksistä tekee yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Oppilaitosyhteistyötä tekevistä yrityksistä suurin osa tekee yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten kanssa. Yhteistyö peruskoulun ala- ja yläkoulujen ja lukioiden kanssa on jäänyt melko vähäiseksi.
- Yritysjohtajista 84 prosenttia arvioi, että koulutukseen on panostettava nykyistä enemmän. Lähes puolet vastaajista kehittäisi kansainvälisiä kouluja Suomessa.
- Lähes joka kolmannella yrityksellä oli vaikeuksia löytää sopivaa työvoimaa.Tyytymättömämpiä työnhakijoiden koulutustasoon ja osaamiseen olivat rakennusalan yritykset.
- 40 prosenttia yrityksistä kannattaa yritystukia. Suhtautumisessa yritystukiin on suurta hajontaa sen mukaan, saako tai hyötyykö yritys itse tuista. Yritystukien (korkotuet, investointituet) suuntaamista muuttotappioalueille kannatti kuitenkin vain kymmenesosa vastaajista.
- 69 prosenttia yrityksistä arvioi, että alueella on tarvetta kuntaliitoksille. Erityisesti Riihimäen-Hyvinkään, Pohjois-Karjalan, Pohjanmaan, Kuopion, Satakunnan, Ahvenanmaan, Oulun ja Etelä-Karjalan kauppakamarialueilla kuntaliitosten tarve nähtiin keskimääräistä suuremmaksi. Joka viides yritys arvioi kuitenkin, että omalla alueella ei tarvita kuntaliitoksia.
Lisätiedot: Selvityksen laatija, asiantuntija Kaisa Saario, Keskuskauppakamari, puh. 040 561 3597
Alueiden kilpailukyky 2011-selvitys (PDF, 738 Kt)
Tutustu vuoden 2009 tai 2007 selvityksiin:
Alueiden kilpailukyky 2009 (PDF, 1 Mt)
Alueiden kilpailukyky 2007 (PDF, 383 Kt)
Lisätietoa: Asiantuntija Kaisa Saario p.09 42 42 6226
Valitse Hae asiantuntija kun etsit KHT-, HTM-, AKA-, KHK- tai HTT-asiantuntijoita Suomessa.
